Etelä-Pohjanmaan Urheiluakatemian ja Kuortaneen Urheiluopiston valmennuskeskuksen toimintaympäristö yhdeksi kuudesta valtakunnallisesta päivittäisharjoittelun toimintaympäristöstä:

SUOMEN OLYMPIAKOMITEA
Tiedote 13.3.2019

Olympiakomitean hallitus on kokouksessaan päättänyt tarkentaa toimintaympäristöjen roolitusta vastaamaan paremmin lajien tekemiä painopistevalintoja. Päätöksen perusteena ovat lajien kanssa käydyt kehittämis- ja tukiprosessit ja niissä esiin nousseet tukiurheilijoiden määrät, valmentajien ja asiantuntijoiden sijoittuminen ja oppilaitosyhteistyö eri toimintaympäristöjen alueilla.

Jatkossa toimintaa ja resursseja tullaan keskittämään aiempaa voimakkaammin kahteen rakentuvaan olympiavalmennuskeskukseen, Helsinkiin ja Vuokatti-Rukaan. Koko verkosto säilyy edelleen laajana, vaikka valintoja ja keskittämisen ratkaisuja tehdään.

  • Päätöksellä tarkennetaan nyt roolituksia erityisesti valtakunnallisten keskusten osalta. Keskeisiä ovat kaksi olympiavalmennuskeskusta, joissa ratkaisut on tehty ja tullaan tekemään lajiliittojen johdolla, kertoo urheiluakatemiaohjelman johtaja Antti Paananen.

Tällä hetkellä tukiohjelmissa olevien lajiliittojen ratkaisut nostavat 6 päivittäisharjoittelun toimintaympäristöä valtakunnalliseen rooliin. Nämä toimintaympäristöt ovat Helsinki, Turku, Tampere, Jyväskylä, Kuortane ja Vuokatti-Ruka, jotka muodostuvat neljästä isosta urheiluakatemian kaupunkikeskittymästä ja kahdesta urheiluopiston ja urheiluakatemian yhteenliittymästä.

  • Taustalla ovat päivittäisharjoittelun tarpeet, joihin tällä mallilla halutaan paremmin vastata. Tarvitsemme kuitenkin edelleen laajan valtakunnallisen toimintaympäristöverkoston, jossa kaikilla toimijoilla on selkeä rooli. Verkosto muodostuu kasvattajaurheiluakatemioista, alueellisista ja valtakunnallisista urheiluakatemioista sekä valtakunnallisista valmennuskeskuksista, Paananen lisää.

Lisäksi urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten harkinnanvaraisten kehittämisavustusten jako siirtyy OKM:ltä huippu-urheiluyksikölle vuodesta 2020 eteenpäin.