Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut päätökset urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten harkinnanvaraisista kehittämisavustuksista vuodelle 2022. Urheiluakatemioiden toiminta nähdään tärkeänä myös valtion toimesta, sillä avustussumma nousi hieman viime vuodesta. Olympiakomiteassa ollaan tyytyväisiä avustuspäätöksiin, jotka ministeri Antti Kurvinen päätti Olympiakomitean antaman asiantuntijalausunnon mukaisesti.

– Valtakunnalliset urheiluakatemiat eli Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhea, Vuokatti-Ruka, Etelä-Pohjanmaa, Tampere, Jyväskylä ja Turku saivat merkittävimmät avustusosuudet. Näistä erityisesti Helsingin ja Vuokatti-Rukan olympiavalmennuskeskusten rooli korostui, sillä näissä keskuksissa harjoittelee suurin osa Olympiakomitean tukiurheilijoista. Lisäksi lajit ovat keskittäneet valmennustaan juuri näihin keskuksiin, avaa Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman johtaja Antti Paananen.

Ministeriön myöntämä avustus on tarkoitettu huippu-urheilun toimintaympäristöjen kehittämiseen. Niillä parannetaan urheilijan kaksoisuran ja valmentautumisen edellytyksiä, ja tuetaan huippu-urheiluosaamisen valtakunnallista kehittämistä ja jakamista keskeisissä urheiluakatemioissa ja valmennuskeskuksissa. Urheiluakatemioiden asiantuntijatoimintaan, valmennukseen sekä johtamiseen ja koordinaatioon suunnattiin avustuksia yhteensä 3,35 Me ja osaamisen kehittämisen erityistehtävään valmennuskeskuksille 850 000 e.

  • Rahoituskokonaisuus muodostaa merkittävän osan suomalaisen huippu-urheiluverkoston perustasta. Tällä hetkellä urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten avustusten kokonaissumma on hyvällä tasolla, ja on erittäin tärkeää, että vastaava taso pystytään säilyttämään myös tulevina vuosina, toteaa Paananen.
  • Urheiluakatemioilla on ollut merkittävä rooli myös suomalaisen urheilun strategian toteuttajina, ja urheiluakatemia- ja valmennuskeskusverkostoon onkin pystytty synnyttämään uutta ammattilaisuutta sekä valmennukseen että asiantuntijatoimintaan. Urheiluakatemioiden rooli ja tehtävät ovat vuosien kuluessa kasvaneet mm. rakennetun urheiluyläkouluverkoston, toisen asteen urheiluoppilaitosverkoston ja rakentuvan huippu-urheilijamyönteisten korkeakoulujen verkoston kautta, hän jatkaa.

Suomen Olympiakomitea toimii ministeriön asiantuntijaorganisaationa urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten toimintaa arvioitaessa ja hakemuksista pyydetään kirjallinen lausunto Suomen Olympiakomitealta.

Päätökset https://minedu.fi/-/urheiluakatemiat-ja-valtakunnalliset-valmennuskeskukset

Urheiluakatemia- ja valmennuskeskusverkosto sitoo yhteen urheilijoita yläkouluikäisistä huippuvaiheen urheilijoihin, valmentajia ja asiantuntijoita, seuroja ja lajiliittoja sekä oppilaitoksia. Urheiluakatemiaverkosto mahdollistaa urheilijan kaksoisuran eli valmentautumisen ja opiskelu- tai työuran yhdistämisen tai ammattilaisuuden urheilussa. Suomalainen kaksoisuramalli alkaa yläkouluvaiheesta ja jatkuu aina huippu-urheilu-uran päättymisen jälkeiseen urasiirtymään.

Lisätietoja:

Antti Paananen, urheiluakatemiaohjelman johtaja, Olympiakomitea
Puh. 044 541 3651

Aki Salo, johtaja, KIHU
Puh. 044 772 0520 (osaamisen kehittämisen erityistehtävät)